Profetiat, Unet ja Ilmestykset (uusi)
Tutkikaa ja pitäkää se mikä on hyvää. Palstalla julkaistut ovat koeteltuja ja jokainen seisoo myös julkaistun kirjoituksen takana. Jos etsit vain mieluisaa ja kevyttä lukemista, olet väärällä sivulla. Me tuomme totuuden esille sellaisenaan kun sen Jumalalta saamme. Jos ei miellytä, valitukset saa esittää suoraan työnantajallemme Jeesukselle Kristukselle.
Pitää kuitenkin muistaa että Jumala itse päättää toteuttaako Hän aikeensa jos totisia rukoilijoita löytyy riittävästi, kuten Joona. Niinive säästettiin.
Sana Suomen kansalle 2010
Suomen kansa! Minulla on tänä vuonna suuria suunnitelmia maassanne. Suomen kansa, te olette jättäneet Minut ja minun tahtoni, lähes huomiotta kaikessa päätöksienne teossa. Te olette tulleet pöyhkeiksi ja luulette pystyvänne mihin tahansa, ilman minua. Te talousoppineet puhutte jo nyt että taloutenne tulee kasvamaan ja lama on jo ohitettu. Ovatko he olleet Minun neuvottelussani, oppimassa minun viisaudestani. Eivät ole, enkä minä anna kasvua vaivannäöllenne, minä puhallan sen pois ja palkka työläinen panee työpalkan reikäiseen kukkaroon. Kuinka kauan te luulette minun armahtavaisuuteni riittävän kun te sorratte ja riistätte oman huoneenne hyväksi ja Minun huoneeni on raunioina. Lama on jo ohitse te rikkaat huudatte lehtien palstoilla, mutta hengeltänne köyhät. Minä sanon, ettei lama ole vielä, edes alkanut. Tänä vuonna te tulette näkemään, mitenkä minä vaihdan osanne, te rikkaat. Te menette illalla maata ja heräätte vieläkin kurjempana, kuin ne joita riistitte rikastuaksenne. Kun minä siunasin teitä runsaalla yltäkylläisyydellä, kiitittekö minua? Ette! Te ylvästelitte sillä että olitte omin käsin ja omalla viisaudellanne, kaiken saavuttaneet. Ylvästelynne muuttuu vaikeroinniksi ja ne rikkaudet jotka ylvästellen väititte saavuttaneenne, Minä tempaan kädestänne pois ja heitän köyhille ja kurjille, joita riistitte. Ehkä he osaavat kiittää Minua! Te luotatte rahaan mutta ette minuun. Minä tulen kaatamaan tämän epäjumalanne tämä vuonna. Täytättekö vatsanne rahalla, sinä päivänä kun ette voi ostaa ruokaa, koska sitä ei ole. Ja silloin kun sitä on koiniks mitta ohria maksaa denarin. Kuitenkaan eivät minun omani näe puutetta, sillä Minä olen luvannut pitää heistä huolen.
Tänä vuonna te tulette näkemään että minä olen edelleen. Minä olen. Minä olen ikiaikojen Jumala. Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala. Minä tulen suorittamaan maassanne elonkorjuun. Katso! Elonkorjuun määräviikot ovat alkamassa. Suuri sotajoukkoni on lähtenyt Poikani johdolla, suorittamaan elonkorjuun. Tämä on viimeinen tilaisuutenne tarttua kiinni armooni ja Poikani sovitustyöhön. Sadonkorjuun jäljessä kulkee vainot ja morsian tullaan kullan tavoin puhdistamaan. Se koetellaan, seulotaan ja puhdistetaan ja jokainen joka kestävänä pysyy loppuun asti pelastuu. Älkää luulko että minä annan enää lisäaikaa. Minä olin pitkämielinen, samoin kun olin Lootille, kun hän pyysi säästämään nuo syntiset kaupungit, jos löytyisi kymmenen vanhurskasta. Samoin olen kysynyt Suomen kansalta, mutta eivät he edes kasvojaan nostaneet lihapatojensa äärestä, sen sijaan että olisivat murehtineet kansansa syntejä edessäni. Lopunaikojen tapahtumat alkavat tapahtua yhä kiihtyvällä nopeudella. Ne ovat jo alkaneet. Tänä vuotena, te Suomen kansa, tulette näkemään kuinka rauha ja turvallisuus otetaan pois maastanne, missä on sitten todellinen turvapaikkanne? Onko se pojassani Jeesuksessa, vaiko omissa saavutuksissanne? Tulkoon miekka, tulkoon kaksi, tulkoon kolme.
Pysykää Sanassani ja ottakaa vastaan Poikani Jeesus. Hän on ainoa toivonne. Valkaiskaa vaatteenne poikani veressä niin minä olen isänne ja rakkaudellani vedän teitä luokseni Suomen kansa. Mutta uppiniskaista tullaan koettelemaan.
Keijo.K
Näin sanoo Herra Sebaot: Tämä kansa sanoo:
Aika ei ole tullut rakentaa Herran huonetta.
Onko sitten aika teidän asua panelilla kaunistetuissa huoneissanne, kun tämä huone on raunioina?
Ja nyt sanoo Herra Sebaot näin Ottakaa vaari teistänne. Te kylvätte paljon, mutta saatte vähän. Te syötte, mutta ette tule ravituiksi Te juotte. mutta jano ei sammu. Te vaatetatte itsenne, mutta ei tule lämmin. Ja palkkatyöläinen panee työpalkan reikäiseen kukkaroon .Näin sanoo Herra Sebaot: Ottakaa vaari teistänne. Ottakaa vaari teistänne. Nouskaa vuorille tuokaa puita ja rakentakaa temppeli, niin minä mielistyn ja näytän kunniani, sanoo Herra.
Te odotatte paljon, mutta se menee vähiin. Te tuotte kotiin, mutta minä puhallan sen pois. Minkä tähden? Sanoo Herra Sebaot. Minun huoneeni tähden, kun se on raunioina ja te juoksette kukin oman huoneenne hyväksi.
Sen tähden teiltä taivas pidättää satonsa. Ja minä olen kutsunut kuivuuden maahaan ja vuorille, viljalle, viinille ja öljylle ja mitä vain maa tuottaa ja ihmisille ja eläimille ja kaikelle kätten vaivan näölle.
Eikä Herran viha asetu ennen kuin Hän on toteuttanut ja täyttänyt sydämensä aivoitukset. Aikojen lopulla tulette sen hyvin ymmärtämään.
Jos he olisivat seisoneet minun neuvottelussani he julistaisivat minun sanani kansalleni ja kääntäisivät heidät pahoista teoistansa. Olenko minä Jumala vain lyhyeltä matkalta, sanoo Herra, enkö ole Jumala myöskin kaukaa.
Saattaako joku niin piiloon piiloutua etten minä häntä näe? Sanoo Herra. Enkö minä täytä taivasta ja maata? Sanoo Herra .Katso minä käyn niiden kimppuun, jotka ennustavat valheunia, sanoo Herra ja kertovat niitä ja eksyttävät minun kansaani valheillansa ja kerskumisellansa vaikka en ole heitä lähettänyt, enkä käskenyt ja vaikka heistä ei ole mitään hyötyä tälle kansalle sanoo Herra.
Mutta te olette kuulleet minua sanoo Herra ja niin te vihoititte minut kättenne töillä omaksi onnettomuudeksenne.
Mutta näin sanoo Herra katso minä annan tulla teihin hengen ja te tulette eläviksi ja te tulette tietämään että minä olen Herra Minä olen puhunut ja minä sen totisesti teen.
Katsokaa nyt että minä olen eikä yhtäkään Jumalaa ole minun rinnallani. Minä kuoletan ja teen eläväksi, minä lyön ja parannan eikä ole sitä joka pelastaisi minun käsistäni.
Herran ansioton palvelija
Tarja Piirainen
MINÄ KUTSUN TEITÄ PUOLEENI NIIN KUIN ISÄ KUTSUU LASTANSA, MINULLA ON TEITÄ KOHTAAN HYVÄ TAHTO JA KUTSUA TEITÄ JOKAISTA PUOLEENI KÄÄNTYMÄÄN KOKO SYDÄMESTÄMME POLVISTUEN RISINI JUURELLE TUNNUSTAEN SIINÄ SYNTINNE JÄTTÄEN SIINÄ KAIKKI HUOLENNE, MURHEENNE JA TAAKKANNE MINUN KANNETTAVAKSENI, MINÄ PUHDISTAN TEIDÄT VERELLÄNI, SILLÄ NIIN PALJON MINÄ TEITÄ RAKASTAN, MINÄ ANNAN TEILLE ILON, RAUHAN, VAPAUDEN, ARMON.
TEIDÄN SYNTINNE ON HEITETTY MEREN SYVYYTEEN JA NIITÄ EI ENÄÄ MUISTETA. SAATTE KOHOTTAA KATSEENNE YLÖS MAASTA KOHTI MINUA. MINÄ NOSTAN TEIDÄT YLÖS MASENNUKSESTA, AHDINGOSTA, KATKERUUDESTA JA KAIKESTA MURHEESTA MITÄ TÄMÄ MAAILMA ANTAA. MINUSTA TE TOTISESTI SAATTE RAUHAN, ILON, VAPAUDEN, YLISTSEVUOTAVAN ARMON LÄHTEEN JOKA KUMPUAA TEIDÄN SISÄLLÄNNE SITÄ VETTÄ JOKA JUO LÄHTEESTÄ JOKA, KUMPUAA TEIDÄN SISÄLÄNNE, EI TULE KOSKAAN JANO. MINUN RAKKAUTENI ON POHJATON, ÄÄRETÖN JA LOPUTON MINÄ TULEN TEITÄ VAHVISTAMAAN SILLÄ NE AJAT OVAT VIELÄ EDESSÄ, ETTÄ TEITÄ VAINOTAAN MINUN NIMENI VUOKSI. SILLÄ ANTIKRISTUS HALLITSEE VIELÄ VÄHÄN AIKAA JA HÄN TULEE TEKEMÄÄN KAIKKENSA ETTEI MINUN SANAANI SAARNATTASI JA MINUN NIMEÄNI MAINITTAISI MYÖNTEISESSÄ MIELESSÄ, SILLÄ HÄN TULEE USKOTTELEMAAN ETTÄ OLEMME ITSE ITSEMME HERROJA. TUTKIKAA MYÖS HENGESSÄ OPETUS MITÄ MINUSTA SAATTE, SILLÄ TULEE MYÖS OPETTAJIA JOTKA PUHUVAT MINUSTA, MUTTEIVÄT PUHU MINUN HENGESSÄNI VAAN ANTIKRISTUKSEN HENGESSÄ.
PYHÄ HENKI ON TEIDÄN OPETTAJANI JA PUOLUSTAJANNE VIELÄ VÄHÄN AIKAA, SE TULEE VAHVISTAMAAN MIKÄ SANA JA OPETUS ON MINUSTA SILLÄ TEILLÄ PITÄÄ TUTKIA HENGESSÄNNE MIKÄ OPETUS ON MINUSTA, SILLÄ AINOASTAAN MINÄ OLEN TIE, TOTUUS JA ELÄMÄ, MIKÄ VIE PERILLE. TEIDÄN TULEE KIINNITTÄÄ KATSEENNE VAIN MINUUN, NYT ON AIKA PERUSTAA MINUN MORSIUSSEURAKUNTA, SILLÄ MINÄ HALUAN KOOTA MINUN HAJALLEEN LEVINNEEN LAUMAN LAMPAITA, JOTKA ON HAJOITETTU PITKIN MAAILMAA ERI SEURAKUNTIIN, SILLÄ VAIN YHDISTYMÄLLÄ HE TULEVAT KESTÄMÄÄN NÄMÄ VAIKEAT LOPUNAJAT, MITKÄ ON TULEVA OLEMAAN EDESSÄ. HERÄTYS TULEE OLEMAAN RAJU, MIKÄ ON SYTTYNYT NYT SILLÄ MINÄ YHDISTÄN MINUN HAJALLE MENNEEN LAUMANI LAMPAAT. SILLÄ MINÄ OLEN VALINNUT HEIDÄT OMIKSENI JO ÄITINSÄ KOHDUSTA, MINÄ OLEN HEIDÄT NIMELTÄ KUTSUNUT, SINÄ OLET MINUN. MINÄ HALUAN ETTÄ SINÄ NÖYRRYT OTAN MINUN ELÄMÄNI AINOAKSI HERRAKSI, VAPAHTAJAKSI, SYNTIESI SOVITTAJAKSI, PELASTAJAKSI.
NÄMÄ MERKIT MITKÄ MINUN NÖYRÄT PALVELIJANI NÄKIVÄT OVAT MERKKINÄ TÄLLE AJALLE, IHMISET TULEVAT VÄITTÄMÄÄN, ETTÄ NIITÄ EI OLE OLLUT. SILLÄ SAATANA JA HÄNEN PALVELIJANSA KOITTAVAT SOKAISTA IHMISTEN SILMÄT, SILLÄ HÄN ON OMIANSA MENETTÄMÄSSÄ YKSI KERRALLAAN, JOKA LUOVUTTAA ELÄMÄNSÄ MINULLE ELÄVÄLLE JUMALALLE. HE NÄKIVÄT KUN TAIVAALLINEN SOTAJOUKKO LÄHTI LIIKKEELLE JA JUMALAN JOUKKOJEN ENKELI PUHALSI PASUUNAAN MERKKINÄ JOUKKOILLEEN, ETTÄ NYT ON AIKA LÄHTEÄ LIIKKEELLE ENSIMMÄINEN SINETTI ON AUKAISTU JA SOTAJOUKOT SAA KÄSKYN LÄHTEÄ LIIKKEELLE KÄYDEN MAAILMAN ÄÄRESTÄ TOISEEN, JULISTAEN NYT ALKAA VIIMMEISET AJAT. VIELÄ MINULLA RIITTÄÄ SITÄ ARMOA, RAKKAUTTA JA KAIKKEA HYVÄÄ, MITÄ VAIN TAIVAALLINEN ISÄ VOI ANTAA LAPSILLEEN, SE ON VIELÄ ENEMMÄN MITÄ MAALLINEN ISÄ VOI ANTAA LAPSILLENSA.
SILLÄ MINÄ TUNNEN TEISTÄ JOKAISE, SILLÄ MINÄ OLEN LUONUT SINUN MAAN TOMUSTA JA PUHALTANUT SINUUN MINUN HENKENI. NIIN MINÄKÖ EN TIETÄISI MITÄ SINÄ AJATTELET, TARVITSET, SILLÄ MINÄ OLEN SAMA EILEN TÄNÄÄN JA IANKAIKKISETI!
SAMAT MERKIT, IHMEET JA VOIMATEOT SEURAAVAT MINUN PALVELIJOITANI, KUN HE OVAT SYDÄMENSÄ POHJASTA LUOVUTTANEET ELÄMÄNSÄ KOKO SYDÄMESTÄNSÄ MINULLE JA VIELÄKIN VOIMAKKAAMMAT, MITÄ OLI MINUN AIKANANI VASTUSTUS ON VIELÄ KOVENPI. MINÄ TULEN SEURAAJANI VAHVITAMAAN VIELÄKIN VOIMAKKAAMMIN MITÄ AIKAISEMMIN. SAATTE TUNTEA MINÄ OLEN TEIDÄN JUMALANNE NYT JA AINA JA IANKAIKKISESTI. MINÄ HALUAN ETTÄ NÖYRRYTTE MINUN EDESSÄNI TUNNUSTAEN ETTÄ OMASSA VOIMASSANNE, ETTE VOI TEHDÄ MITÄÄN PELASTUKSENNE ETEEN, NIIN MINÄ TULEN TEIDÄN SYDÄMEENNE ASUMAAN KUN TE SITÄ KOKO SYDÄMESTÄNNE HALUATTE JA ANNATTE KOKO ELÄMÄNNE, RUUMINNE JA SIELUNNE MINULLE.
SILLÄ MINULLA ON VAIN HYVÄ TAHTO LAPSIANI VARTEN, MINÄ HALUAN VAIN TÄYTTÄÄ TEIDÄT ILOLANI, RAUHALLANI JA VAPAUDELLA, SILLÄ ILO HERRASSA ON TEIDÄN VÄKEVYYTENNE JA HALUAN, ETTÄ KASVATTE MINUN TUNTEMISESSA MINUN SANANI ÄÄRELLÄ SEKÄ YLISTÄEN, RUKOILLEN JA KIITTÄEN MINUA SEKÄ KÄÄNTYEN VAIKEUKSISSANNE MINUN PUOLEENI, SILLÄ MINÄ OTAN NE AINA HUOLEKSENI JA MITÄ TAHANSA TE ANOTTE MINUN NIMESSÄNI, NIIN MINÄ ANNAN SEN TEILLE, MUTTA TEIDÄN TULEE USKOA MIONUA, NIIN TE MYÖS SAATTE SEN MYÖS JA TEIDÄN TULEE SIITÄ KIITTÄÄ USKOSSA NIIN KUIN TE OLISITTE SEN SAANEET. SILLÄ USKO ON LUJA LUOTTAMUS SIIHEN MITÄ TOIVOTAAN. OJENTAUTUMINEN SEN MUKAAN MIKÄ EI NÄY.
SILLÄ TÄMÄ MAAILMA ON RAKENNETTU JUMALAN SANALLA, EI TÄTÄ OLE VOINUT MUODOSTUA ALKURÄJÄHDYKSESTÄ, NÄIN IHMEELLISEKSI MUUTEN KUIN JUMALAN KÄDESTÄ JA SUUNNITELMASTA, NIIN LUONTO KUIN IHMINEN. MINÄ HALUAN TEIDÄN KÄÄNTYVÄN MINUN
PUOLEENI LUOVUTTAEN KOKO ELÄMÄNNE MINULLE
Matti. M
Ollessamme useina iltana rukouksessa etsimässä herran kasvoja. Tulomatkalla rukoilemasta ja huutamasta jumalan puoleen Tarja-siskon kanssa, että jumala antaisi herätyksen sateen tulla tämän suomen ja Kainuun kansan päälle huomasin ajaessani autolla käden ollessa kohotettuna rukouksessa ylös, en kyennyt sitä laskemaan sitä alas, koska Jeesus halusi huomioivani taivaalliset sotajoukot muodostuvan taivaallisen sotajoukon muodostuvan pilvistä me jatkettiin matkaa ajaen Tarjan kotiin. Kodin pihapiirin päälle tuli enkeli joka soitti torvea merkiksi armeijalle. Katselimme ja ihmeteltiin noin 5 minuuttia, jonka jälkeen minä jatkoin matkaa suomussalmelle. Edelläni kulki armeijan suora rivistö vieri vieressä ulottuen koko taivaan leveydeltä marssien. Käsi edelleen kykenemättömänä laskemaan alas, lopulta arviolta yhteensä 20 minuutin päästä matkaa tehdessäni sain laskettua käteni alas. Suomussalmelle saavuttuani asuntoni pihaan oli koko taivas täynnä taivaallista sotajoukkoa marssirivistöä, vielä sisälle tullessani sain katsella näkyä pitkään tuntien syvää rauhaa, vapautta ja iloa, mykistyneenä ihmetellen että miksi juuri minulle näytettiin tämä kaikista maailman ihmisistä. Kiitos yksin Jeesukselle hän on taivaan ja maan kuningas, väkevä ja ihmeitä tekevä jumala vielä tänäkin päivänä
Matti M
Olimme tulossa Matti-veljen kanssa rukous hetkestä veljemme Keijon luota. Yhtäkkiä koin hengessä miten sota-armeija valmistettiin lähtöön. Kuulin sotilaitten saappaiden marssin askeleitten äänen. Sotilaita oli legioonittain. Sanoin veljelle että nyt lähti armeija liikkeelle ja pidin tauon ja sanoin että se on Jumalan armeija. Näin sodan ja Herran sotasuunnitelman. Ja koin sen että miten me kaikki mennään tässä suunnitelmassa jota Herra itse ohjaa. Ihan muutamaksi sekunniksi Herra otti henkensä minusta pois ja olin kuin sokea muuli ja Herra sanoi että näitä hengen asioita ei todella nähdä ilman Hänen antamaa Henkeä, että Hän voi vain avata sokean silmät näkemään.
Veljeni kehotti katsomaan vasemmalle puolelle taivaalle, että siellä näkyy sotajoukot.
En ensin nähnyt niitä omalta puolelta. Sitten ne alkoivat liikkua eteeni taivaalle.
Sitten näin taivaalla kaksi puoliympyrän muotoista kirkkautta. Toinen oli ylempänä ja toinen vähän alempana. Alempi oli hetken aikaa todella kirkas oikein loisti mustantaivaan keskeltä valoa kirkkautta. Kysyin Herralta mitä tuo tarkoittaa? Herra vastasi että Isää ja Poikaa. Kirkkaus sitä herätystä joka ei kauaa kestä. Taas se muodostui pilvien muotoiseksi ja liikkui eteenpäin. Niitä oli monta. Tulimme kotini pihalle ja hetken päästä näin taivaalla pasuunaan soittavan enkelin. Soitin Keijo veljelle ja huusin että mene äkkiä pihalle katsomaan mitä siellä on. Siitä se taas muodostui uudestaan tulen roihuksi joka oli sisältä musta ja liekit reunalta valkoiset. Kysyin taas Herralta mitä tarkoittaa? Herra sanoi että Jumalan tulet palaa tämän syntisen maailman yllä nyt.
Olin aiemmin päivällä rukoillut itselleni näkemisen-armolahjaa.
Ollaan Hengellisessä sodan käynnissä ja historiallinen sota jossa tiedetään jo voittaja ja HÄN ON JEESUS KRISTUS. HÄNEN JOUKKONSA TAISTELEE MEIDÄN PUOLESTA. ÄLKÄÄ PELJÄTKÖ HERRA ON KANSSANNE.
Saatana käy myös kiivaana jalopeurana. Olimme kokouksessa eilen illalla Myllylahdessa ja 10 ihmistä oli todistamassa kuinka kirkonkuvan taulu paiskattiin raivolla lattialle. Taulu jota aiemmin yritettiin irrottaa tuloksetta.
KUNNIA YKSIN JEESUKSELLE KRISTUKSELLE.
Herran ansioton palvelija
Tarja Piirainen
Uni 13-14.11 välisenä yönä.
Seisoin aamupäivällä kadun varressa ja haistelin kevätkesän raikasta ilmaa. Puut olivat juuri saaneet lehtensä. Ihmiset liikkuivat kiireettöminä. Kaupunki ei voinut olla mäkisestä maisemasta päätellen kuin Kuopio. Yhtäkkiä ilman täytti suihkukoneen vihellys ja konetykin jyrähtely. Ylitseni suhahti Sukhoj 27 aseet leimuten. Seisoin tulilinjalla säilyen vahingoittumattomana. Seuraava kone tuli porrastetusti sata metriä jäljempänä. Koneita tuli jatkuvana virtana ja ne ampuivat silmittömästi kaikkea raunioittaen nopeasti kaupungin. Seassa näin muutamia x-39 koneita. Kaupunki tuhoutui lähes kokonaan. Liikuin pari päivää raunioittuneessa kaupungissa, jossa ihmiset nopeasti vajosivat eläimelliselle tasolle saalistaessaan ruokaa. Poimin jostakin automaatti aseen ja kohta jouduin ampumaan kolme ihmistä, jotka olisivat ampuneet minut. Ruuan vuoksi oli ihmisen henki hyvin halpa.
Keijo.K
Lapseni, Lapseni minä etsin teitä tänäkin päivänä, jotka olette luottaneet itseenne ja omiin voimiinne. Minä etsin juuri sinua, joka kuulet tämän. Juuri sinun vuoksesi minä tulin tähän maailmaan. Sinun vuoksesi päähäni istutettiin piikki kruunu, sinun tähtesi minua revittiin parrastani, syljettiin ja ruoskittiin, Sinun vuoksi minä suostuin Isän tahtoon ja menin ristille, sinun tähtesi kärsin ne hirvittävät tunnit mitä kauheinta tuskaa, Sinun tähtesi, koin sen kun Isä käänsi katseensa pois ja miten hyytävän tunsin että HÄN HYLKÄSI MINUT, Minun päälläni oli koko maailmankaikkeuden syntivelka, sinunkin syntisi. Minä vedän sinua puoleeni tänään, sinä tunnet miten minä vedän sydäntäsi puoleeni, Minä olen luvannut kantaa vielä syntiesikin lisäksi, myös sairautesikin. Tule! Käykäämme oikeutta keskenämme, ja sinun veriruskeat syntisi tulevat villan valkoisiksi. Sinun tähtesi minä jätin taivaan kirkkauden ja syvästi rakastamani Isäni. Minä tulin maailmaan voittaman synnin ja kuoleman. Sinun tähtesi, minä olen tänäänkin jättänyt ne 99, jotka eivät parantajaa tarvitse, ja tulin sinun luoksesi, auttaakseni sinua, pelastamaan sinut. Minä menin valmistamaan sinulle sijaa, että sinäkin kerran saat omistaa kaiken sen minkä Isä on pojalleen luovuttanut. Kaikki mikä on minun, on kerran myös sinun. Tule lapseni miksi epäröit? Minä olen jo kattanut pöydän, kaikki on valmiina, tule luokseni ja totisesti, totisesti tulet tuntemaan, mitä se on kun, Minä annan voiman tulla Jumalan lapseksi. Aikaa on vähän ja vaikeat ajat ovat ovesi edessä. Tulevina päivinä tulet näkemään kaikki Egyptin vitsaukset. On sinun valintasi, koetko ne minun varjeluksessa, vaiko rangaistuksessa. Tule lapseni tule, ja saat omistaa kaikki ne lupaukset jotka Raamattuun on kirjoitettu. Tule!
Keijo.K
Profetia Maalliskuu 2009
“Katso minun kansaani miten he ovat eripuraisia ja oikeaoppisia seurakunnissaan,
jotka ovat täynnä saastaa, joka kohoaa eteeni kuin löyhkä. Koko päivän olen
ojennellut käsiäni kansaani kohti. Haluaisin koota kuin kanaemo kansani siipieni
suojaan, puhdistaa verelläni ja hoitaa heidän haavansa, mutta he eivät ole tahtoneet.
Minulla on jäännös uskollisia, jotka eivät ole notkistaneet polviaan baalille.
Heitä minä olen valmistanut hiljaisuudessa, hoitanut rakkaudellani,
he nousevat puolustamaan minun kunniaani. Minä annan kyllä herätyksen.
Se tulee rutosti ja rajusti. Seurakunnat eivät ota siitä kunniaa, se on yksin minun.
Uskolliseni nousevat minun voimassani ja korjaavat sadon, sillä aikaa kun seurakunnat
tekevät päätöksiään herätyksestä, se on jo ohi, kun he ovat päättäneet toimia.
On uusi oikea seurakunta, minun puhdistettu morsiameni. Se on tahraton ja puhdas.
Sitä minä olen odottanut hamasta menneisyydestä. Minä puhdistan morsiameni ylösottoa
varten. Sen minä totsesti, totisesti viivyttelemättä teen.”
Keijo.K